Keitä me olemme?

Olemme keski-ikäinen pariskunta Vihdistä ja perheeseemme kuuluu myös 12-vuotias poika. Hankimme ensimmäisen maatiaiskissamme syksyllä 2005 ja siitä alkoi rakkaus kissoihin. Pari vuotta myöhemmin perheeseen muutti ensimmäinen ragdoll ja tämän jälkeen oli melko selvää, että näitä kissoja haluamme enemmänkin. Parhaimmillaan perheeseemme on kuulunut yhteensä 9 kissaa, joukossa on ollut ragdolleja, maatiaisia ja brittiläinen. Tänä päivänä meillä asuu 5 ragdollia.

Ragdoll-maailmaan ja kissanäyttelyihin meidät tutustutti hyvä ystävämme, kasvattaja Auli Malila (Fatdolls-kissala), jolle olemme ikuisesti kiitollisia kaikesta avusta, tuesta ja tietämyksestä sekä myös kärsivällisyydestä. 😀😘 Vuosien varrella ajatus pienimuotoisesta ragdoll-kissojen kasvatuksesta kypsyi ja niin päätimme hakea oman kasvattajanimen Ticaan vuoden 2010 syksyllä. 🙂 Tavoitteenamme on kasvattaa terveitä, sosiaalisia räsykissoja rakastaviin koteihin. 😘 Kissalaamme syntyvät pennut oppivat pienestä pitäen elämään lapsiperheessä muiden kissojen kanssa ja tottuvat koviin ääniin kuten imuriin ym.

Toivottavasti voimme kasvattaa jonain päivänä ihanan ragdoll-kissan juuri sinulle! 🤭

Päivi ja Jon Raiski

Yhteystiedot

Lähetä meille sähköpostia, jossa kerrot hieman itsestäsi sekä mahdollisen kissanpennun tulevista elinoloista, ja palaamme asiaan.

Emme vastaa somekanavien kautta tulleisiin pentukyselyihin.

HUMDOLLS CATTERY

Päivi ja Jon Raiski

Lepomäentie 98 - 03300 Otalampi (Vihti)

p. 045 633 5933

email: humdollscattery@gmail.com

web: www.humdollscattery.123kotisivu.fi
FB: www.facebook.com/HumdollsCattery

IG: www.instagram.com/humdollscattery/